You are hereViikkotoiminnan mahdollistavia pestejä

Viikkotoiminnan mahdollistavia pestejä


By riikka.rahtola - Posted on 13 Kesäkuu 2011

VIIKKOTOIMINNAN PESTIT

Viikkotoiminnan vetäjien tehtävät ovat niitä kaikkein tärkeimpiä, joiden avulla voimme tarjota partiotoimintaa mahdollisimman monelle siitä kiinnostuneelle lapselle ja nuorelle. Etsimme jatkuvasti uusia viikkoryhmien vetäjiä, ihan tavallisia aikuisia. Jonossamme on lapsia, ja harrastus on alueella kysyttyä. Uusia ryhmiä perustetaan tilanteen mukaan. Tule mukaan tekemään merkityksellistä vapaaehtoistyötä ja mahdollistamaan kysyttyä partioharrastusta lapsille ja nuorille lippukunnassamme! 

 

AKELA eli sudenpentujohtaja

7-9 -vuotiaiden sudenpentujen viikkotoiminnan vetäjää kutsutaan akelaksi. Akela on aikuinen tai yli 18-vuotias vaeltajaikäinen. Apuna voi olla nuorempiakin johtajia. Sudenpentulauman koko on noin 12 sudenpentua ja vähintään kaksi johtajaa. Lauma kokoontuu kerran viikossa, retkeilee pari kertaa vuodessa ja osallistuu kesäleirille.

Sudenpentujen toimintaa värittävät leikit, seikkailut, ulkoilu, ryhmässä tekeminen ja uuden oppiminen. Sudenpentujen kanssa toimimisen taidot on aikuisen helposti omaksuttavissa, joten aiempi kokemus ei ole välttämätöntä. Tehtävään koulutetaan ja tukea on tarjolla. Akelan pesti on noin 3-vuotinen, ja sinä aikana pääset näkemään lasten kasvavia taitoja, innostusta ja tekemisen iloa aitiopaikalta, ja ainakin opit lukuisia uusia leikkejä. Lippukunnassamme akelat tekevät yhteistyötä ja ryhmät retkeilevät myös yhdessä. Tukea on tarjolla, yksin tehtävässä et siis jää. Meillä aikuisillakin on hauskaa! Tervetuloa mukana mahdollistamaan kysyttyä harrastusta!

Mitä sudenpentujen kanssa sitten tehdään?

Ohjelman pääpiirteet löytyvät täältä. Toimintavinkkejä löydät vinkkisivustolta. Koulutamme tehtävään ja tarjoamme tukea. Aiempi kokemus ei ole välttämätöntä, kiinnostus riittää!

Etsimme jatkuvasti uusia sudenpentujohtajia ryhmille. Jonossamme on lapsia, ja harrastus on alueella kysyttyä. Uusia laumoja perustetaan tilanteen mukaan. Jos sinulla on mahdollisuus olla toteuttamassa kysyttyä partiotoimintaa Aviapartiossa, ota rohkeasti yhteyttä lippukunnanjohtajaan! Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

 

SAMPO eli seikkailijajohtaja

Partion voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa, ja seikkailijaikä 10-12 vuotta onkin ihan parasta partioikää! Seikkalijat kokoontuvat viikottain ja retkeilevät ryhmän omilla ja ikäkausiretkillä usean kerran vuodessa, ja osalistuvat tietenkin kesäleirille. 

Seikkailijaikäisten viikkoryhmän vetäjää kutsutaan Sammoksi, ja hän on aikuinen tai vaeltajaikäinen nuori. Apuna voi olla nuorempia johtajia. Seikkailijaikäiset ovat innokkaita ja osaavia partiolaisia, ja heidän kanssaan pääsee erityisesti retkeilemään ja oppimaan "oikeita" partiotaitoja. Tulenteko, ensiapu, ruoanlaitto retkikeittimellä, retket ja yöpymiset niin kämpässä, talviteltassa kuin laavussakin tulevat tutuiksi.

No miten niiden seikkailijoiden kanssa sitten osaisi tehdä sitä mitä pitäis tehdä?
Jos et jotakin sampona vielä itse osaa, niin olet halukas oppimaan. Samalla pääset itsekin kokemaan hienoja hetkiä. Kokoukset pidetään valmiin partio-ohjelman ja materiaalin avulla. Koulutamme tehtävään mm. sampo-kurssilla ja tarjoamme tukea. Lippukunnassamme löytyy osaamista, jota jaetaan, johtajat tekevät yhteistyötä ja ryhmät retkeilevät myös yhdessä.

Seikkailijoiden partio-ohjelmaan voit tutustua täällä, ja kokousiin löytyy valmiita toimintavinkkejä.

 

LUOTSI eli aikuinen tuki

13-15 –vuotiailla tarpojilla ja 15-17 –vuotiailla samoajilla on tukenaan aikuinen partiolainen, eli luotsi. Luotsi vastaa siitä, että vartiolla on partio-ohjelman mukaista toimintaa, tekee toimintasuunnitelman yhdessä nuorten kanssa, ja on tilanteen mukaan mukana kokouksissa ja retkillä. Luotsi tapaa vartion vertaisjohtajia ja auttaa heitä tehtävässään. Luotsi toimii positiivisena aikuisen mallina nuorelle, tukena, olkapäänä, linjatuomarina ja kannustajana.

Luotsilla aiempi partiokokemus on plussaa, mutta tehtävään voi myös oppia jos toiminta nuorten kanssa kiinnostaa. Luotsin tehtävässä tärkeää onkin partion kasvatustavoitteiden ja johtamiskäsityksen omaksuminen.

Lue lisää aikuisen roolista tarpojaikäisten luotsina ja samoajaikäisten luotsina luotsin oppaista.

Vapaa määrittely