You are hereAikuisena partioon

Aikuisena partioon


By riikka.rahtola - Posted on 15 Marraskuu 2011

 

Aikuisia tarvitaan partiossa

Kun nuoressa Aviapartiossa nuoret ovat vasta kasvamassa viikkotoiminnan johtajatehtäviin, niin edelleen realistisin mahdollisuus on löytää ryhmien johtajia aikuisista: vanhemmista tai muista alueella asuvista. Nykyisessä partio-ohjelmassa aikuiselle sopivia paikkoja on mm. nuorimpien ikäryhmien viikkotoiminnan johtajina, sekä nuorten ryhmien tukena, luotsina.

Kasvunäkymät ja kysyntä partiotoiminnalle on alueella vahva, ja mitä paremmin voimme vastata kysyntään, sitä merkittävämpää ja pitkäjänteisempää myös toiminnastamme on mahdollista kasvaa. Näin voisimme tarjota mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle fiksun harrastuksen, jonka parissa varttua vastuunottavaksi, oma-aloitteiseksi ja yhteistyökykyiseksi kansalaiseksi. Etsimme jatkuvasti joukkoomme uusia viikkotoiminnan johtajia sudenpentu- ja seikkailijaryhmille, sekä lisää tulevia luotseja nuorten tarpoja- ja samoajaryhmille. 

 

Mitä viikkotoiminnan vetäminen tarkoittaa?

Se on toimimista lasten kanssa viikottaisissa kokouksissa, joissa mm. leikitään ja harjoitellaan erilaisia taitoja, opetellaan luonnossa ja toisten kanssa toimimista. Juuri ryhmässä toimimiseen oppiminen onkin partion perusantia. Partiolla on ikäkausittainen ohjelma, johon tekeminen pohjautuu. Partiossa tekeminen on nousujohteista, eli ikäkausien mukaan opetellaan vaativampia taitoja ja otetaan enemmän vastuuta ryhmässä toimimisessa.

Sudenpentuiässä (7-9 v) johtajankaan ei tarvitse olla "kaiken kokenut vanha partiolainen", vaan myös ummikkona voi tulla mukaan ja oppia tehtävään. Riittää kun tykkää toimia lasten kanssa eikä luontokaan ei ole vastenmielinen paikka! Opastusta, vinkkejä ja tukea on tarjolla. Johtajat suunnittelevat toteutusta myös yhdessä, joten yksin tehtävässä ei jää. Sudenpentujen viikkotoiminnan pesti on kolmevuotinen, tämän jälkeen ryhmän kanssa voi halutessaan jatkaa myös seuraavaan ikäkauteen.

 

Mukaan mukavaan joukkoon! 

Jo liki 30 aikuista on rohjennyt lähteä mukaan lippukuntamme toimintaan pienemmällä tai suuremmalla panoksella, pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaan. Kaikki se on arvokasta ja mahdollistaa partioharrastuksen alueen lapsille ja nuorille. Johtajaporukkamme onkin mukava, aktiivinen ja toimiva joukko ihan tavallisia aikuisia. Osalla johtajista on taustallaan pitkää partiokokemusta, mutta suuri osa on liittynyt partioon vasta aikuisena. Partiossa opit myös itse uutta.

Partio voi olla myös koko perheen harrastus. Partiossa, retkillä ja leireillä syntyy monia yhteisiä muistoja ja kokemuksia.

Kiinnostaisiko luonnonläheinen toiminta lasten ja nuorten parissa sinua? Tiedätkö tutun, naapurin, työkaverin tai kylänmiehen, joka saattaisi kaivata luonnonläheistä harrastusta myös itselleen? Vinkkaa myös eteenpäin!  

Vapaa määrittely